Kinaporin kalifi kirjoitti:Thurisaz kirjoitti:Katsoin horot karttapaikalta, mitä nuo muut paikat ovat ja miten nämä mäet olisi juuri karjalaisten nimeämiä?
Minusta niihin liittyy vähintään välillisesti sama teema, esimerkiksi Vesannon Horonkylä on 160- ja 180-metristen Pieni- ja Kotivuoren alla tai vieressä, miten vain. Kuka muu ja miltä pohjalta nämä maastokohdat olisi nimennyt, kun pohjalla on ilmeisesti slaavilainen lainasana? Olen kyllä ihan avoin muille ideoille.
Löysin esi-isien joukosta Horolankin:
Kairilan kylä (Mouhijärvi, Satakunta) mainitaan ensimmäisen kerran 1540 ja se on oletettavasti myöhäiskeskiaikainen kylä. V. 1540 3 taloa, 1571 2 ja 1795 2 taloa: Horola ja Aarikkala (Arkila).
Kylä sijaitsee eri suuntiin menevien (vesi)reittien risteyksessä Piikkilänjärven rannalla. Luoteeseen johtavia järvi- ja jokiketjuja (Karhijärvi, Inhottujärvi, Isojärvi ---> Merikarvia) pitkin pääsee Pohjanlahden rannikolle ja suoraan pohjoiseen mentäessä Hämeenkyröön, Ikaalisiin, Etelä-Pohjanmaalle ja edelleen Lappiin. Idän suuntaan voi Kairilasta matkata Nokianvirtaa pitkin Pirkkalaan ja Pirkkalasta edelleen etelään Hämeenlinnaan, pohjoiseen Ruovedelle, lounaan suuntaan Kokemäenjoelle, itään Savonmaalle...
Horolaan ja Aarikalle on siis voitu tulla todella monelta eri suunnalta. Paikan-/tilannimenä Horola on Satakunnassa hyvin harvinainen, tiedän vain tämän yhden. Horon "kaverihan" Kairilassa on Aarikka, joka sukunimenä löytyy ainoastaan Ulvilasta, mutta etunimenä arvelisin Aarikan olevan vanha muinaissuomalainen miehen nimi. "Vuoria" ainakin löytyy paljon Horolan ympäriltä.
Seuraavassa jutussa mainitaan Aarikka-nimi ja siinä se tulkitaan A(a)rne-nimestä johdetuksi. Pistän koko artikkelin tähän, siinä on paljon mielenkiintoista asiaa liityen Hansaan:
ULVILAN HANSAKYTKÖKSIÄ
Hansan kehityksessä on voitu erottaa kaksi vaihetta. Ensi aluksi Hansa muodosti paikallisia kauppiaiden yhteenliittymiä.
Niitä nimitettiin ennen pitkää nimellä kilta eli fraternitas, veljeys.
Kiltalaitoksella on Suomessa niin kuin Ruotsissakin todennäköisesti ollut ensin kirkollis- kristillinen luonne ja
sana on voitu saada kieleemme Brittisaarilta (gaelissa eli kirkkokeltissä ’cil’ =kirkko, pyhä rakennus ynnä ’de’ eli
genetiivi sanasta Dia = Jumala, yhteisön ja sen kokoontumispaikan nimi oli siis ’cilde’, gaelissa ’c’ ääntyy niin kuin
’k’). Kristillisen kirkon vakiinnutettua asemansa (roomalaistuttua) kilta rakennuksena ja sanana vapautui muuhun
käyttöön.
Niin sitten Ulvilaankin tuli pyhän Gertrudin kilta. Ei ole estettä ajatella, että sen jäseninä oli nimenomaan täkäläisiä
hansakauppiaita. Heistä vanhimmat olivat jo Liikistön ajoilta. Ulvilan nykyisen kirkon asehuoneessa on heidän
hautakiviään. Kivet, harmaat hiekkakivet, on tuotu Gotlannista, Hansan pohjoisen kolmanneksen keskuksesta.
Vanhimpana pidetyssä kivessä on pelkkä puumerkki (ruotsin sanasta ’bomärke’, joka osoittaa asumista, omistusta).
Latinankielisistä reunakirjoituksista esiin nousevia ovat muun muassa Tidemanus de Cume ja Herbordus Wiperenvorde.
Edellinen viittaa Kokemäkeen (Kumo) ja osoittaa suvun kiintymystä uuteen kotiseutuun (Kumo –
Ulvila). Herbordus- nimi taas antaa aihetta ajatella, että vanhat asukkaat alkoivat kiintyä tulijoihin. Siitä enemmän
seuraavassa.
Hansat muistivat, että Heribertus oli ollut Kölnin arkkipiispana 1020-luvulla. Nimestä näyttää tulleen suosittu
Saksassa. Mutta niin kävi meilläkin ja nimenomaan Ulvilassa, ensin täkäläisten hansojen keskuudessa mutta sitten
myös Ulvilan suomenkielisen väestönosan parissa. Yleistä käyttöä vaille jääneenä nimi poistettiin suomenkielisestä
almanakasta 1929. Mutta mainittuna vuonna eli Ulvilassa ainakin kaksi Heribertiä ja pakosta on ajateltava,
että tässä näkyy hansain perintö. Joen vasemmalla rannalla, Harjunpäässä, tämän kirjoittaja muistaa vielä sotain
jälkeiseltä ajalta, että Heribert-nimi äännettiin ’Riipu’ (tai Riipertti). Joen oikealla rannalla, Friitalassa, oli vähän
aikaisemmin kuollut se Heribert, jonka muisto elää vastikään rakennetussa Riipunaukiossa. Siis: kirkonkirjoissa
Heribert mutta kansan suussa Riipu. Tarkoittamani miehet ovat Heribert Ala- Tuori ja Heribert Mattila.
Vielä etunimistä. Ulvilan ensimmäinen nimeltä tunnettu kirkkoherra on 1300- luvun Hermannus. On ajateltu aiheellisesti,
että tämä Hermann oli juuriltaan saksalainen. Nimeä ei pidä sekoittaa itäiseen Herman- nimeen
(Valamon perustajaisät olivat Sergei ja Herman). Itäinen Herman- nimi tulee kreikkalaisesta Germanos- pyhimyksestä.
Hansa-aikoihin palautuva Herman- nimi jäi vuosisadoiksi lounaisten rannikkokaupunkiemme ulkomaalaiskontakteissa
olleiden kauppaporvareiden käyttöön. Ja kun nimi oli saanut sijan vuoden 1765 almanakassa,
se tuli maassamme yleisesti käytetyksi 1800-luvulla.
Kaiken kaikkiaan saksalaisperäiset etunimet ovat keskiajalla olleet suhteellisen yleisiä Kokemäenjokilaaksossa.
Satakunnasta on käytettävissä asiakirjatietoa enemmän kuin muualta. Professori Seppo Suvanto on tehnyt etunimistä
hyvinkin tarkat laskelmat. Maakirjat tulivat käyttöön 1540. Niiden antama tieto laajentaa lähdepohjaa mutta
ei muuta tietoamme saksalaisnimien suosiosta täällä. Ajanjaksoon 1540- 1571 sisältyvät Ulvilan vanhan kaupungin
viimeiset 15 vuotta mutta noina vuosina oli koko Ulvilan pitäjässä etunimistä saksalaisperäisiä 4.9 % kaikista
nimistä. Kauemmin asuttu ja aikaisemmin saksalaisnimistönsä saanut Kokemäki- Telja jättää kuitenkin ja
ymmärrettävästi 5.5 prosenttiosuudellaan Ulvilan niukasti toiseksi.
Kauppahansoja oli Ulvilan vanhassa kaupungissa merkityksellinen määrä. Ja tärkeätä on muistaa, että he asuivat
täällä polvesta polveen, tuntien siis jokilaakson kotiseudukseen. On edelleen syytä muistaa, että jo mainitun Gotlannin
(”Vuojonmaan”) hansakauppiassuvuista viisi edustuu Ulvilassa (J. Jaakkola). Varsinaisia sukunimiäkin oli
siis käytössä, niiden perusteellahan (ulkomaille asti ulottunut) suvun tunnistettavuus on osoitettavissa.
Sukunimistä muutama esimerkki. Varhain on täällä asunut Stolte- suku, koska sen kenties vanhimman edustajan,
erään Arnoldin hautakivi on säilytteillä Ulvilan kirkon asehuoneessa.
Myöhemmän ajan hansoilla oli täällä
käytössä lyhyempiä, samasta kotkaa tarkoittavasta kannasta johdettuja muotoja, jopa meille tuttu A(a)rne. Tähän
etunimeen on syytä kiinnittää huomiota, kun se on ollut vain Ulvilan seudulla esiintyvän Aarikka- sukunimen lähtökohtana.Kugge- sukunimen alkuperä on ilmeinen. Nimi on johdettu hansain käyttämästä, muodoltaan kartiomaisesta, paljon
kantavasta ja alleen suhteellisen vähän vettä vaativasta koggi-aluksesta. (Koggin kartiomainen muoto oli jokilaakson
väelle tuttu vuosituhansien takaa. Sana oli samaa juurta kuin elonleikkuun aikana pelloilla nähty, niin
ikään kartiomainen kuhilas, jonka paikallinen, ikivanha, ja juuri tekemäni havainnon mukaan vasarakirvesaikaamme
ja muinaispreussiin pohjaava nimitys ’kyväs’ saa taivutettuna paljastavasti muodon ’kykkään’.) Jos ei
ollut koskia esteenä, koggilla saattoi purjehtia peninkulmakaupalla ylävirtaan. Kahden peninkulman päässä merestä
oleva Riika oli kuin meren rannalla. Ja aluksella päästiin Nemunas- jokea pitkin Kaunasin tuntumaan.
Fridach- suku on hiukan nuorempi , jo siitäkin päätellen, että se asui kaupungin varsinaisten rajojen ulkopuolella
Friitalassa, jolle se hyvin todennäköisesti antoi nimen ja joka noihin aikoihin oli nousemassa merestä.
(Ensimmäisenä lienee kohottanut lakensa meren yläpuolelle se mäki, jolle – siis jo esikristillisenä aikana rakennettiin
hiisi ja paikka saikin pitkäksi aikaa nimen Hiidenmäki. Tämä kauan rakentamattomana pysynyt paikka sai
muuten ruotsalaisten tultua proosallisesti nimen Pakka, millä se kävi ainakin 1960- luvulle.)
Kokemäellä, vanhan Teljan kauppapaikan tuntumassa on Kiusalan kylä. Telja oli hansakaupan tukikohta, josta
operoitiin myös ylävirran suunnassa. Näin saa aiheen ajatella, että Kallialan (Tyrvään) seurakunnan keskiaikaisissa
kirkontileissä mainitut, ainakin neljää eri henkilöä tarkoittavat Kiusa- nimet ovat varsinaisia sukunimiä ja että
ne liittyvät hansakauppaan.
Hansain kielessä, keskialasaksassa, nyt tähtäyksessä oleva kauppatermi oli kylläkin muodossa ’kesen’. Mutta on
muistettava, että Tyrväälle ulottunut ruotsalainen uudisasutus oli juuri sulautunut suomalaisväestöön (tästä voivat
H. Ojansuun julkaisemat seurakunnan keskiaikaiset kirkontilit kertoa paljon). Tuon ajan ruotsissa vanhan
gootin kauppatermi ’kiusan’ (W. Braune) oli vielä muodossa ’kjusa’ (E.Hellqvist). Näin ikivanha germaanin kauppatermi
voisi näkyä meilläkin. Termi ’kiusata’ sai meillä ensi aluksi merkityksiä ’valita’, ’koetella’, ’viehättää’.
Kauppatilanteeseen viittaa muuten jokilaaksossa kauan säilynyt ilmaisu ’kiusapuntari’. Juuri mainitun yhdyssanan
jälkimmäinen osa on niin ikään laina hansoilta, siitä enemmän tuonnempana. Kiusa- sana on voinut tarkoittaa
ensin yksinkertaisesti kauppiasta.
Sukunimistä ja suvuista puheen ollen seuraan hetken aikaa tarkemmin tietyn suvun vaiheita. Otan esille Sundergelt-
suvun, jonka myöhemmät polvet sijoittuvat monenlaista murrosta merkinneeseen aikaan. Markus Sundergelt
oli joutunut monen muun täkäläisen tavoin Helsingin kaupungin perustamistehtäviin. Saatuaan työn omalta
osaltansa hoidetuksi hän halusi palata takaisin. Mutta kotiin palattuaan hän sai uuden komennuksen: piti lähteä
perustamaan Porin kaupunkia (1558). Tällä Markuksella oli poika, joka satakuntalaisen käytännön mukaan oli
saanut Norjan kuninkaaseen, Olavi Pyhään viittaavan Olaus- nimen. Toimittuaan jonkin aikaa luterilaisena pappina
tämä Olaus (Olaus Sundegelteus) puolestaan palasi takaisin isiensä katoliseen uskoon ja toimi pappina Liivinmaalla
eli nykyisen Viron Pärnussa. Olaus valmisteli (nähtävästi hyvin hallitsemansa) suomen kieliopin kirjoittamista
esityönä roomalaisen katekismuksen kääntämiselle suomeksi (K.G. Leinberg). Olauksen hanke osoittaa, että
hansat osasivat hyvin paikallista kieltä, seikka mitä kaupankäyntitilanne edellyttikin. – Sundergelt- suku elää toki
edelleen mutta on jo vuosisadat puhunut suomea.
Hansat painoivat leimansa myös täkäläisiin paikannimiin. Friitala- nimeen on jo viitattu. Toinenkin nykyisen Ulvilan
kylistä lienee saanut nimensä hansoilta. Ulvilaan johtavan väylän varteen jää Suosmeren kylä. Kylän nimen
vanhassa oikeinkirjoituksessa on horjuvuutta: Svartmar, Svartingsmare, Svartsmark. Joen suistomuodostus oli
alkanut jo Naparannassa, Saarenluodon yläpäässä, paikalla missä nyt olemme. Suosmeren peltoja reunustava uoma
oli luultavimmin suurvirran varsinainen vuolle. Vielä 1900- luvun alkupuolella kävi tämä uoma nimellä Vanhajoki
Suosmeren väen puheissa. Joen vuolteessa virtaus oli voimakas mutta vasemmalla reunalla se heikkeni.
Niin alkoi kertyä mustanpuhuvaa mutaa laitamalle, nyttemmin jostakin Pihlavanlahdelta tuttuun tapaan. Tätä
ainesta, mustaa massaa hansat kuvasivat kielensä, alasaksan mukaan sanalla ’s(ch)warz’ (josta ’suos’ < suars)
mutta väylänvartta he luonnehtivat vanhasta muistista ilmauksella ’meer’. Meri- sanan hansat jättivät perinnöksi
Suosmeren kylän nimeen. Mutta vanhat kirjurit olivat vähän ymmällään. He eivät voineet olla muistamatta, että
’maari’ on merenjättömaa (maareja on jo Ahlaisissa neljätoista, St. Waldenström), semmoinen oli myös Suosmeren
laaja peltoverkko. Kirjanpitäjät olivatkin kahden vaiheilla: mar/meer. Hansain käyttämä meri- ymmärrys vei
kuitenkin ajan mittaan voiton.
Suosmeren kohdalla Kokemäenjoki virtaa pohjois- luoteeseen mutta kolmannespeninkulman jälkeen se kääntyy
suoraan länteen. Käänteen ja sen kohdalla olevan matalikon kohdalla oli kivi, Kirstinkivi, Kirsten. Hyvinkin oikea
voi olla tulkinta, jonka mukaan paikka oli saksalaisittain ”Gierstein” eli Kiertokivi (Isto Kauhanen). Mutta jos paikalla
oli myös (meri)merkki, niin kuin sopii olettaa, niin rakennelma on ollut kuin kirkko tai kirkon tapuli. Näin
ajatellen originaalina olisi ”Kirstein”eli Kirkkokivi (rinnakkaistapaus: Kirmes < Kirchmesse, G. Drosdowski).
Vuonna 1954 Porin kadunnimistössä tapahtui suuri muutos (jonka seurauksena esimerkiksi tämän kirjoittaja joutui
aikanaan tarkistamaan kartasta muutoksen kohteena olleen kadun uuden nimen, näin oli erityisesti Säveltäjänkadun
ja Juhana Herttuankadun laita). Kaikki muutosehdotukset eivät kuitenkaan tulleet hyväksytyiksi. Ruhtinaankatu
sai pitää entisen nimensä ja ehdotettu ammoisaikainen Kirsteeninkatu torjuttiin. naikkan
Kauppahansat olivat ensi aluksi kaupan paikallisia toimijoita. Ulvilan kaupungin perustamista (1347, 1365) edeltänyt
vuosisata merkitsi kuitenkin sitä, että Hansasta tuli talousyhteisö, Hansaan
kuuluvien kaupunkien liitto. Kauppiaiden liitto muodostui kaupunkien liitoksi. Jäseniä liitolla oli Portugalista
Suomenlahdelle. Liittouma sai ymmärrettävästi vastustajia. Kenties nimekkäin ei- valtiollinen vastavoima oli vitaaliveljet.
Se sai haltuunsa joksikin aikaa jopa Hansan pohjoisen kolmanneksen pääkaupungin, Visbyn. Ulvilalaisille
on tämä jopa suoranaisesta merirosvouksesta syytetty järjestö tullut nimeltä tutuksi sen tähden, että kirkon
vierellä olevan rahakätkön on arveltu tulleen tehdyksi juuri vitaaliveljien pelosta.
Ruotsissa samoihin aikoihin eli 1300-luvun alusta yhä tiukemmin noudatettu kauppapolitiikka eli Pohjanlahden
kauppapakko oli tarkoitettu nähtävästi myös maan pääkaupungin kaupallisen aseman turvaamiseen. Kauppapakko
merkitsi sitä, että Pohjanlahden kummallakin puolella olevien kaupunkien oli käytävä kauppaa Tukholman
eteläpuolella asuvien kauppiaiden kanssa pääkaupungin välityksellä. (Tosin Turullakin oli tämä välittäjän oikeus,
mutta se jäi vähämerkityksiseksi siitä syystä, että sinne johtava väylä oli vaikeakulkuinen.) Kauppapakkoon aika
ajoin tehdyt väljennykset osoittavat muun ohella sen, mitkä olivat täkäläisten hansain ulkomaiset kohdesatamat.
Ulvilalaisten kauppamatkat näyttävät näin saatavan tiedon perusteella suuntautuneen etenkin Lyypekkiin, Danzigiin,
Riikaan ja Tallinnaan. Nimenomaan Hansaa vastaan puheena ollut rajoitus ei näytä olleen suunnattu, vaikka
järjestökin joutui toimista kärsimään. Ulvilan kauppasaksoista tuli paikallisia kauppaporvareita, jotka tekivät
kauppamatkoja juuri mainituille ulkomaisille tahoille.
Toinen vaihtoehto kauppapakon aiheuttaman uuden tilanteen helpottamiseksi oli, että hansaliittoon kuulunut
kauppias lähetti tänne ostoasiamiehen, joka välitti kauppatavaroita edelleen. Niinpä esimerkiksi tallinnalaisella
hansalla Helmich Fickellä oli Ulvilassa edustajinansa muuan Matti Olavinpoika ja täällä Raumalta käsin vaikuttanut
”Rame Jöns” eli Rauman Jussi (G Kerkkonen).
Kauppapakko alkoi 1300- luvulla ja sai huippunsa 1500- luvulla. Ruotsin valtakunnan sisäiset syyt (vaikea suhde
Tanskaan) oli kai tekijä, joka sai aikaan ruotsalaiskaupunkien pysyttäytymisen hansaliiton ulkopuolella. Ruotsissa
on vain kaksi hansakaupunkia, jotka nekin liitettiin valtakuntaan vasta 1600- luvulla, Hansan jo menetettyä merkityksensä.
Nämä kaksi ovat Skånen Malmö ja sen lähituntumassa oleva kaksoiskaupunki Skanör med Falsterbo.
ja täällä Raumalta käsin vaikuttanut ”Rame Jöns” eli Rauman Jussi (G. Kerkkonen).
Mutta ehkäpä on tässä yhteydessä syytä todeta, että kauppasaksojen tai muiden kauppiaiden oikeudet eivät olleet
niin sanoakseni ”läänityksiä”. Satakunnan rannikon talonpojat tekivät vuosittain useita kymmeniä kauppamatkoja
maan pääkaupunkiin. Näin oli laita etenkin 1500- luvulla. Talonpoikain niin kuin myös merien vapaus ilmeni
näinkin.
Tästä voikin siirtyä siihen, että hansat välittivät ostajakunnalleen jokapäiväisessä elämässä tarvittava uutta välineistöä.
On selvää, että välineiden (alasaksalaiset) nimet välittyivät ostajille kaupanteon yhteydessä. Suora alasaksalainen
vaikutus kielessämme on suuri, suurempi kuin ehkä yhtäkkiä tulee ajatelleeksikaan. Monet ruotsalaislainoina
pidetyt uudissanamme lienevät tulleetkin opituiksi hansoilta, joihin siis oltiin kiinteässä kontaktissa.
Ruotsinmaalaisella taholla onkin jo varhain, heti hansan valta- ajan jälkeen huomautettu siitä, kuinka lukuisia
olivat ruotsiin alasaksasta saadut lainat. Kysymykseen kiinnitti jo varhain huomiota Skarassa 1703 syntynyt ja
kasvanut eli kielen oppinut filologi Sven Hof. Hän jopa meni niin pitkälle, että esitti ajatuksen, jonka mukaan
ruotsin kieli olisi muuttunut alasaksan murteeksi, jos Hansan vaikutus olisi jatkunut.
Mutta meillä Suomessa jouduttiin ymmärrettävästi tyytymään yksittäisiin, sinänsä kyllä lukuisiin alasaksalaisiin
lainasanoihin. Voikin ajatella, että monet ruotsalaislainoina pidetyt kielemme sanat ovat suora laina alasaksasta.
Sanalainoja hansoilta oli edellä jo mainittu kauppatilanteessa tarvittu työväline ’puntari’ (< keskialasaksan
’punder’). Kotitöissä tarvittavia uusia työkaluja oli esimerkiksi ’meisseli’ (< ’meizil’). Meisseliä tarvittiin jo puuskruuvin
käsittelyssä (< ’schruve). Opittiin myös jos ei ihan uusia ammatteja niin ainakin ammatin harjoittamisessa
tarvittavaa uutta tekniikkaa. Ulvilan Nahkurin asuntoalue voisi paremminkin olla Karvari, sillä nahkurin ammattinimikkeenä
lienee Ulvilassa käytetty hansa- ajoista lähtien ilmaisua ’karvari’ (< keskialasaksan ’garwari’).
Mutta vielä merelle. Kauppa-alus oli mennen tullen täynnä, olipa sitten kysymyksessä hansain koggi tai talonpoikain
haaksi. Täältä vietiin paitsi turkiksia (mistä ’raha’ on saanut nimensä) myös muuan muassa kalaa, voita ja
viljaakin. Tuontipuolella olivat esimerkiksi tietyt metallit ja kankaat (niin kuin Flanderin verka ja sananakin friisiläinen
lakana). Ja kun menemme pöydän ääreen, voi muistaa, että piparkakku on ensimmäinen meille tullut pikkuleipä;
oikeaoppisesti tehty, kahdeksankulmainen piparkakku tuli Eurooppaan ristiretkeläisten mukana ja ennen
pitkää se löysi tiensä tännekin, kiitos hansoille tästäkin hyvästä, kaksinkertaisen ristin muotoisesta herkusta.
TT Heikki Huhtala, Ulvila
http://www.hansamarkkinat.fiedit. lisäsin loputkin artikkelin sivut!
Kirjoittaja Kinaporin kalifi » 31 Touko 2015 16:38 
